|
Karjalan Heili keskiviikko 6.10.2004
Hiihtokaudella hyvä avaus
Kontiolahden jäähdytetty latu avasi Pohjois-Karjalan hiihtokauden ennätysaikaisin. Tarjous ei mennyt hukkaan. Heti ladun ensimmäisenä aukioloviikonloppuna ensilumeen haki tuntumaa satamäärin hiihtäjiä.
- Kirjasimme viikonloppuna noin 500 suoritusta. Missään vaiheesssa ei 1,5 kilometrin lenkille tullut ruuhkaa. Hiihtäjiä olisi mahtunut mukaan enemmänkin, kertoi ladun markkinointipäällikkö Tomi Kuutti .
Ladun käyttöönotto tapahtui onnistuneesti.
- Pääsääntöisesti saamamme palaute on ollut myönteistä. Jos hiihtäminen on tuntunut raskaalta, niin siinä voivat vaikuttaa osaltaan alkukauden kuntotekijät. Mitään väärinkäytöksiäkään ladun käyttämisessä ei ole ilmennyt, Kuutti vakuuttaa.
Tuntien urakointia
Joensuulainen Kimmo Kettunen nautti hiihtoavauksestaan hiihtämällä ensin lauantaina 2,5 tuntia kahdessa jaksossa. Sunnuntaina tuo sama aikamäärä tuli yhteen putkeen.
- Todella hyvä hiihtää nämä aikaiset olosuhteet huomioiden. Luistokin paranee ilmojen kylmetessä. Oma herkkunsa on se, että voi hiihtää kevyemmällä vaatetuksella kuin talven pakkasilla.
Takavuosien kilpahiihtäjästä aktiivikuntolijaksi siirtynyt Kimmo arvelee vierailevansa Kontioladessa 3-4 kertaa viikossa.
- Tämä on kaikin puolin sopiva latu aloitella hiihtokautta. Kilpahiihtäjille on vaikea kuvitella mielekkäämpää vaihtelua sulan maan harjoitteluun.
Ladulla mentiin kuin Vesivehmaan jenkassa, eli vanhat ja nuoret samaan tahtiin. Esimerkiksi Joensuun Katajan juniorit olivat joukolla mukana.
Kutsu kuultu kauempaakin
Oman maakunnan hiihtäjien ohella kutsu aikaisille lumille oli kuultu kauempaakin. Kotkasta, Mikkelistä ja Tuusulasta paikalla piti leiriään 37 ampumahiihtäjää.
- En ole ollut koskaan aikaisemmin lumilla näin aikaisin. Tämä jäähdytetty latu on erinomainen idea. Vaikka latu paljosta hiihtämisestä vähän vettyikin, niin olipahan harjoituksen teho sitten sitä suurempi, naureskeli Niina Puhakainen Kymin Ko skenpojista.
Niina oli kolmena päivänä yhteensä kuusi tuntia suksilla.
- Kyllähän tämä tuntuu jäsenissä näin äkkiseltään, nuori ampumahiihtäjä tunnusti.
Tuusulalaisten huoltajana ja autokuskina mukana ollut Kalle Kuukasjärvi kehui estoitta Kontiolahen leiriolosuhteita.
- Aikaisemmin olemme käyneet Vuokatissa, mutta tänne tulo säästi matkassa 200 kilometriä suuntaansa. Tänne tullaan kyllä toistekin, Tuusulan mies vakuutti.
Vieraita jo Vuokatista
Oma tuttavuutensa Kontiolahden ampumahiihtostadionin parkkipaikalla oli Sotkamon urheilulukion auto, joka oli tuonut Vuokatin tunnelista hiihtäjiä raittiiseen ulkoilmaan.
- Parempi täällä on hiihtää kuin putkessa. Oma lisänsä on mahdollisuus ampumapaikkatyöskentelyyn, kehaisi urheilulukiolaisten kolmen hengen joukkoa edustanut Dima Remshu , joka on kotoisin Venäjän Karjalasta.
Samaan aikaan, kun sotkamolaiset olivat hiihtämässä Kontiolahdella Vuokatissa yritettiin pysyä olosuhteiden kehittämisessä samassa tahdissa. Täältä saadun opin mukaan varastoituna ollutta viimetalvista lunta levitettiin maastoon putkiladun jatkeeksi.
Vuokatti tuntuu reilusti tunnustavan kilpailuasetelman kontiolahtelaisten kanssa hiihtäjien houkuttelemisessa. Tästä käytännön esimerkki oli maanantain Helsingin Sanomien etusivulla komeillut puolen sivun ilmoitus ladun olemisesta auki Vuokatissa.
Mutta etelän mies elä hosu. Neljänsadan kilometrin ajomatkan säästö näillä polttoaineen hinnoilla tuntuu väkisin jossakin...
Esko Kähkönen
Alkuun
|