|
Karjalan Maa perjantai 01.10.2004
Jäädytetty latu käyttöön
Kontiolahden ampumahiihtostadionilla otetaan tänään käyttöön paljon puhuttu jäädytetty latu. Eilen lunta levitettiin stadionin lenkille ja kaikki näytti valmistuvan ajoissa tämän päiväiseen avaukseen.
- 900 metriä on hiihtovalmiina, perjantain aikana lumetetaan myös loput ladusta eli missä putket kulkevat, Joensuun seudun jäädytetty latu oy:n markkinointipäällikkö Tomi Kuutti kertoi.
Sen jälkeen ladulla on mittaa jo 1,5 kilometriä. Marraskuun aikana latua jatketaan myös sulan maan päälle, jolloin sen pituus kasvaa 2,5 kilometriin.
Ladun alla kiertävät jäähdytysaineet ovat olleet viimepäivinä pakkasen puolella ja nyt pintaan on levitetty viime talvista lunta. Eilen aukaistu läjä näytti hyvälaatuiselta ja varmastikin hiihtokelpoiselta lumelta.
- Hyvin oli tammikuinen lumi säilynyt purukasan alla, ihan se priimalaatua, Kuutti sanoi.
Hiihtäjät pääsevät tänään ladulle puolen päivän aikoihin. Jatkossa latu on auki klo 9 - 21, paitsi sunnuntaisin 9 - 18. Kertalippu maksaa aikuisilta seitsemän euroa ja kausikortteja saa 125 euron hintaan.
Hinnanmäärittelyssä markkinointipäällikkö pysyi yksinkertaisessa matematiikassa.
- Otettiin putkien hinta ja laskettiin sitä sitten eurolla, Kuutti viittaa kilpailijoihin.
- Haluttiin inhimilliset hinnat, jotta ensimmäisenä vuonna kävijöitä riittäisi.
Haluamme tuotettamme tutuksi.
Kuutti kertoi kysynnän ennakoinnin olleen hankalaa.
- Odotan, että oman seutukunnan hiihtäjät ottavat tämän harjoituspaikakseen. Sen lisäksi toivon, että yritykset innostuvat tästä. Tällaiselle tyky-tyyppiselle liikunnalle näyttäisikin oleva kysyntää.
Viikonloppuna ainakin Itä-Suomen ampumahiihtoleiriläiset testaavat olosuhteita 20 hiihtäjän voimin. Paikalliset mökkimajoittajat ovat saaneet myös varauksia maakunnan ulkopuolelta tulevilta hiihtäjiltä, kiinnostusta näyttäisi siis olevan. Sääolosuhteet näyttäisivät suotuisilta ladun käyttöönotolle.
- Toisaalta sää ei ole suoranainen uhka hileladulle, se kyllä kestää rankankin vesisateen, jos sitä ei silloin käytetä, Kuutti vakuutti.
Markkinointipäällikkö Tomi Kuutti totesi lumen olevan priimalaatua. Koneet saivat levitettyä lumen stadionin lenkille torstain aikana.
Alkuun
|