|
Pielisjokiseutu torstai 19.8.2004
Ladun putket jo piilossa
Jäähdytetyn ladun työmaalla ampumahiihtokeskuksessa on tehty rivakasti töitä kesälomakaudesta huolimatta. Puolentoista kilometrin mittaisen ladun alle tulevat jäähdytysputket ovat nyt piilossa maamassojen alla. Seuraava vaihe on pohjan päällystäminen vettäläpäisevällä asfaltilla.
Maanantaina työmaalla tarkastuskierrosta tehnyt urakoitsija Martti Laukkanen silmäili seuravaksi lanausta vartoavia väyliä levollisena. Kaikki näyttää valmistuvan hyvissä ajoin ennen määräaikaa, 19. syyskuuta ja rullasuksiampumahiihdon SM-kilpailuja. Hiihtokauden ladulla on määrä käynnistyä lokakuun alkupuolella.
"Kiinnostusta latua kohtaan on. Saksasta on käyty täällä kuvaamassa kahdesti tv-dokumenttia varten, ja Venäjältäkin", Laukkanen kertoo.
Hiihtokautta varten latupohja ensin jäädytetään. Sitten jään päälle ajetaan hilettä, jota on keskukseen varastoituna Laukkasen arvion mukaan noin 7.000 kuution verran. Jäädytettävä alue vastaa suunnilleen kolmen jäähallin jääalaa.
Uran pohjalle on levitetty putkea yhteensä 65 kilometrin verran. Laidoilla kulkevat paksummat putket, joista jäähdytysaine jakaantuu ohuempiin putkiin parinsadan metrin välein. Tuota fresiumiksi sanottua ainetta virtaa putkistoissa yhteensä 80.000 litraa. Putkiston tulo- ja lähtöpäät ovat näkyvissä keskuksen laitaan rakennetuilla perustuksilla, joille aikanaan lasketaan valmis jäähdytinlaitekontti.
Sen sisässä on kolme kompressoria, jotka antavat 800 kilowatin jäähdytystehon. Kontissa on lisäksi valmiit paikat lisäkompressoreille, sillä latupohjan rakennustöissä on huomioitu mahdollisuus jäähdytetyn ladun jatkamiseen myöhemmin.
Alkuun
|